Paastonajan rukous 1

Ensimmäinen rukousjakso

Jumalan läsnäolo

Rukouksen aluksi muistutan hetken ajan itselleni, että Jumala katselee minua, kuuntelee minua ja rakastaa minua. Sitten rukoilen ”Herra, avaa minun huuleni, niin suuni julistaa sinun kunniaasi”.

Pyyntö

Saan pyytää Jumalalta erityistä armoa tähän paastonaikaan, jolloin pyrin ”kääntymään pois synnistä ja olemaan uskollinen evankeliumille”. Käytän hetken pyytääkseni tätä lahjaa Jumalalta.  



Kuva

Voin halutessani keskittyä kuvaan tai pyhään esineen, joka auttaa minua rukoilemaan.

1. Rukoushetki

Voisin lukea psalmin hitaasti läpi pitäen tauon aina muutaman rivin jälkeen. Joitakin ihmisiä auttaa psalmien lukeminen ääneen, silloin kun se on mahdollista. Sitten voin lukea psalmin uudelleen pysähtyen tällä kertaa minua koskettavien lauseiden kohdalla kerraten niitä uudelleen ja uudelleen, antaen niiden painua sydämeeni ja virvoittaa minua auttaen minua iloitsemaan sanoista ja mielikuvista. Sitten voin siirtyä eteenpäin, kunnes löydän toisen lauseen, jonka parissa haluan viipyä. Kun olen lopettanut, voin palata takaisin ja toistaa tätä psalmin rukoustapaa, niin monta kertaa kuin koen sen hyödylliseksi. Tai saatan rukoilla psalmin uudelleen niiden puolesta, joista välitän tai jotka eivät voi itse rukoilla, koska ovat sairaita tai vaivattuja. Voin myös siirtyä taustatietoihin ja mietiskelyosioon nähdäkseni, auttavatko ne minua rukoilemaan.

Psalmi 51:1-7

Jumala, ole minulle armollinen hyvyydessäsi,
pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden.
Pese minut puhtaaksi rikoksestani
ja anna lankeemukseni anteeksi.

Minä tiedän pahat tekoni,
minun syntini on aina minun edessäni.
Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.

Oikein teet, kun minua nuhtelet,
ja syystä sinä minut tuomitset.

Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun

Psalmi 51:8-12

Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden
- ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.

Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.

Jumala, luo minuun puhdas sydän
ja uudista minut, anna vahva henki.

Taustatiedot

Kuningas Daavidin uskotaan kirjoittaneen tämän psalmin sen jälkeen, kun hän oli tehnyt syntiä ystäväänsä vastaan lähettämällä tämän kuolemaan ja tehnyt syntiä myös tämän vaimoa vastaan. Se on yksi seitsemästä katumuspsalmista; siinä Daavid tunnustaa syntinsä ja rukoilee anteeksiantoa. Se voi auttaa meitä ymmärtämään omia syntejämme ja arvostamaan Jumalan järkkymätöntä ja ehtymätöntä rakkautta.

Tämän rukouksen alkukielessä hepreassa eräs synnistä käytetty sana esittää, että synti on kuin vääristymä tai epämuodostuma, aivan kuin kitukasvuinen puu, joka ei kasva korkeaksi ja suoraksi, kuten sen pitäisi. Toinen hepreankielinen sana esittää synnin tarkoittavan sitä, ettei saavuta kohdetta, ikään kuin eksyksissä oleva matkaaja, joka vaeltelee ympäriinsä löytämättä päämääräänsä.

Mietiskely

  • Miten voin rukoilla sanat ”sinua, sinua vastaan yksin olen tehnyt syntiä”? Olenko satuttanut synneilläni muita ihmisiä? Voiko Jumala olla sivustakatsoja vai tuleeko hän liitetyksi mukaan, kun kohtelen toisia väärin?
    Ovatko syntini ja laiminlyöntini loukanneet toisia ihmisiä? Ovatko ne loukanneet Jumalaa?
  • Onko jotakin sellaista, mikä painaa ja ahdistaa minua ja muuttaa minut joksikin, jota en halua olla?
    Psalmi kertoo ilosta. Voinko löytää iloa, kun tunnen heikkouteni ja tiedän samalla,
    millainen Jumala haluaisi minun olevan?
  • Psalmissa pyydetään Jumalaa ”luomaan minuun puhdas sydän”. Pelkäänkö, että muutos on mahdoton,
    että elämääni hallitsevat opitut asiat ja vanhat tavat, että olen vain tällainen kuin olen?
    Vai uskonko, että Jumala voi luoda minuun puhtaan sydämen?

Mietiskely 2

  • Eräs filosofi sanoi:”Ole myötätuntoinen, sillä kaikki joita tapaat käyvät suurta taistelua”. Voisitko rukoilla tämän psalmin kautta myötätuntoista sydäntä ja pyytää Jumalalta lahjaa, että voisit olla anteeksiantava sen sijaan, että tuomitsisit toisia ankarasti??
  • Uskonko, että Jumala voi luoda uuden sydämen niillekin, joita pidän toivottomina? Voinko rukoilla 'pelastuksen iloa' itselleni ja näille muille hankalille ihmisille?
  • Tammikuussa 2010 paavi Benedictus puhui ja rukoili juutalaisessa synagogassa aiheenaan juutalaisten joukkotuho, holokausti. Kun nyt rukoilen tätä juutalaista rukousta, voisinko käyttää tätä psalmia pyytääkseni Jumalaa antamaan anteeksi rasismin ja rotuvihan synnit?

Rukoushetken tarkastelu

  • Kuinka rukoushetki sujui?
  • Mikä kosketti sydäntäni? Mikä viehätti minua? Mikä tuntui vaikealta?
  • Oliko rukouksessa jotain, mihin haluaisin palata?
  • Oliko jokin lause tai jae, jonka haluaisin muistaa?
  • Mitä asioita haluan merkitä itselleni muistiin palatakseni niihin retriitin lopuksi?
of